Triumph-tuotantoyhtiö
Findiepedia
Triumph-tuotantoyhtiö on findie-elokuvaryhmä Kaarinasta. Ryhmä aloitti toimintansa vuonna 1998 ja on tähän mennessä tuottanut kuusi elokuvaa, joista kaksi ovat täyspitkiä. Nimi "Triumph" tulee The Jackson 5 -yhtyeen Triumph-levystä (1980). Nimen keksi ohjaaja Johannes Sankari silmäiltyään hetken ystävänsä levykokoelmaa. Triumphin elokuvien teko ei nojaa toimintaansa niinkään laadukkaan julkaisun tuottamiseen, vaan hyvän tarinan kertomiseen ja ryhmän sisäiseen hauskanpitoon kuvausten aikana.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Triumph-tuotantoyhtiö aloitti toimintansa elokuvalla Keikka Gotham Cityyn, joka ei kuitenkaan koskaan valmistunut. Tuolloin Triumph-tuotantoyhtiön nimi oli vielä A Johannes Sankari Film. Myöhemmin vuonna 1999 tuotantoryhmä teki mystisiin taistelulajeihin perustuvan Kuoleman omat -elokuvan. Kuoleman omat otti voimakkaasti vaikutteita tuolloisesta hittielokuvasta, Mortal Kombatista. Samana vuonna aloitettiin myös sarjamurhaajasta kertovaa elokuvaa Yksi syy, kahdeksan murhaa, mutta elokuva jäi muutaman kohtauksen ja luonnostelun asteelle.
Myöhemmin vuonna 2000 aloitettiin toinen taistelulajeista kertova elokuva, Legenda, jonka myötä myös nimi Triumph-tuotantoyhtiö vakiintui tuotantotiimin pysyväksi nimeksi. Legendan jälkeen Peter Jacksonin splatter-genren innoittamana Triumph tuotti muutamia genrettä koskettelevia elokuvia, kuten elokuvat Antipukki ja Veren Maku #1 vuonna 2001.
Vuoden 2003 alussa Triumph-tuotantoyhtiö tuotti täyspitkän toimintaelokuvan Mahtimiehet – Kun mikään ei ole mahdotonta. Elokuva kertoo suomalaisista supersankareista ja heidän seikkailuistaan pahaa Omega-järjestöä vastaan. Elokuva valmistui vuonna 2004 ja idea osoittautui niin toimivaksi, että jatko-osa Mahtimiehet II – Täältä ikuisuuteen kuvattiin vielä seuraavana vuonna valmiiksi. Triumph-tuotantoyhtiön elokuvista kenties juuri Mahtimiehet II on saavuttanut eniten julkisuutta ja on tunnetuin Triumph-tuotantoyhtiön elokuvista.
Tällä hetkellä ryhmä tekee Mahtimiehet III – Pimeyden aamunkoitto -elokuvaa.
[muokkaa] Jäsenet
- Johannes Sankari (ohjaaja, editoija, näyttelijä, kuvaaja)
- Tero Allén (näyttelijä)
- Timo Haavisto (näyttelijä, editoija, kuvaaja)
- Janne Kurki (näyttelijä)
- Ville Laine (näyttelijä)
- Matias Sankari (näyttelijä, editoija, valaisija, kuvaaja)
- Mikko Taipale (näyttelijä)
- Esa Tanskanen (näyttelijä, säveltäjä, kuvaaja)
- Niko Vastamäki (näyttelijä, editoija)
[muokkaa] Elokuvat
- Mahtimiehet III – Pimeyden aamunkoitto (tulossa)
- Mahtimiehet II – Täältä ikuisuuteen (2005)
- Mahtimiehet – Kun mikään ei ole mahdotonta (2004)
- Veren Maku #1 (2001)
- Antipukki (2001)
- Legenda (2000)
- Kuoleman omat (1999)
