Sulevi
Findiepedia
Sulevi on Triumph-tuotantoyhtiön elokuvissa Mahtimiehet - Kun mikään ei ole mahdotonta ja Mahtimiehet II - Täältä ikuisuuteen esiintyvä kuvitteellinen henkilö ja elokuvasarjan yksi viidestä päähahmosta, Mahtimiehistä. Molemmissa elokuvissa Sulevia näytteli Janne Kurki. Hahmon loi elokuvaan Johannes Sankari ja Janne Kurki.
Sulevi esiintyy myös yhtenä päähahmoista Johannes Sankarin kirjoittamassa pienimuotoisessa romaanissa Mahtimiehet ja Viiden Kreikkalaisen arvoitus (2004).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kuvitteellinen hahmohistoria
- Oikea Nimi: Metaborg 375, Z-malli (nk. Sulevi)
- Syntymäaika: Määrittelemätön, rakennettu joskus 1970-luvulla
- Kansalaisuus: Määrittelemätön
- Laillinen status: Määrittelemätön
- Jäsenyys ryhmissä: Mahtimiesten jäsen
- Pituus: 188 cm
- Paino: 562 kg
Stefan Tähtipään rakentama, huomattavasti edellä aikaansa oleva Metaborg Z-malli oli sensaatio ajallaan. Nerokas keksijä oli asentanut siihen voimakkaat servomoottorit, jotka mahdollistivat ihmismäiset liikkeet sekä semiautomaattisen älykkyyden, minkä ansiosta robotti osasi toimia kolmevuotiaan lapsen tasolla. Silti mullistava robotti katosi erään perjantai-illan jälkeen, eikä Tähtipäällä ollut aavistustakaan sen olinpaikasta. Sittemmin se löydettiin ja nykyään Sulevi toimii Mahtimiesten mekaanisena lihaksena.
[muokkaa] Voimat ja varusteet
- Erikoiskyvyt: Sulevi on kokonaan mekaaninen olento, eikä näin ollen omaa mitään lajikohtaisia erikoisuuksia. Pikemminkin voitaisiin puhua mallieroista. Joka tapauksessa Sulevi omaa semiautomaattisen älykkyyden ja kyvyn transformoida oikea kätensä suurikaliiperiseksi Gatling-konekivääriksi (kyseinen konekivääri perustuu venäläiseen 30 mm GSh-6-30 sarjatuliaseeseen. Paino 149 kg, kaasutoiminen, tulinopeus 6000 laukausta minuutissa).
- Varusteet: Luodinkestävä coretex-puku
- Fyysinen voima: Sulevin hydrauliikkamoottorit kykenevät nostamaan n. 45 tonnia, mutta päivitysten ansiosta hänen voimansa saattaisivat kasvaa. Mikäli hän kytkeytyisi ulkoiseen virtalähteeseen, saattaisi voimien taso nousta jopa kolminkertaiseksi, vaikka tosin on epävarmaa kestäisivätkö moottorit moista rasitusta
- Nopeus: Normaalia hitaampi
- Kestävyys: Sulevi on päällystetty vanadium-metallilla, jonka ansiosta hänen herkkä sisätekniikkansa on turvassa koviltakin iskuilta. Sulevi saattaisi kestää jopa monen tonnin TNT-latauksen suoran räjähdyksen. Hän on kuitenkin herkkä voimakkaille elektromagneettisille iskuille sekä pistemäisille fyysisille osumille, jotka voivat sekoittaa hänen keinotekoisen hermostonsa sähköimpulsseja. Sulevin plasmaparistoissa riittää ytyä n. 200 vuoden yhtäjaksoiselle toiminnalle
- Muut yliluonnolliset voimat: Ei ole
- Rajoitukset: Sulevin plasmaparistoissa on ollut vikaa jo pidemmän aikaa, mikä aika ajoin pakottaa hänet turvautumaan lataukseen ja vara-akkuihinsa.
[muokkaa] Triviaa
- Sulevin näyttelijä Janne Kurki on läpeensä kyllästynyt hahmoonsa.
- Edellisestä johtuen, Sulevin hahmo uusitaan perusteellisesti Mahtimiehet III - Pimeyden aamunkoitto-elokuvassa.
