OUR Production

Findiepedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
OUR Productionin logo
OUR Productionin logo

OUR Production on elokuvaryhmä, joka on toiminut 2000-luvun alusta lähtien. Nykyisen nimensä OUR Production sai vuonna 2006, kun Peto-elokuvan uudelleenkuvaus alkoi. OUR Production koostuu lähinnä kaveripiiristä, eikä hommaa oteta ikinä liian tosissaan.

OUR Productionin elokuvatuotanto alkoi 2000-luvun alkupuolella kuvatun Jumanki-elokuvan myötä. Elokuva ei sisältänyt juonta, mutta niin paljon kirosanoja, että vanhempien toivomuksesta elokuva hävitettiin ja kuvattiin uudella nimellä MatliXi. Elokuvasta on sisäpiirissä muodostunut jonkinasteinen legenda, mutta kaikin puolin elokuva on huono ja sen lataamismahdollisuus netissä olisi turhaakin turhempi. Ensimmäinen varsinainen elokuvaprojekti käynnistyi vuonna 2003, kun Wolf Pack -projektinimellä aloitettua ihmissusielokuvaa alettiin suunnitella. Stuntteja suunniteltiin paljon, ideoita riitti enemmän kuin tarpeeksi, mutta tuotanto ei riittänyt edes elokuvan puoleenväliin. Vuoden 2004 elokuussa kuvattiin viimeiset kohtaukset elokuvaan, joka jäi lopulta kesken. Vuotta myöhemmin oli aika palata elokuvien pariin ja vuorossa oli komedia nimeltä Gone in 2.4 hours, mutta projekti ei kestänyt paria kuukautta pidempään, vaan teki pakkolaskun parin kuvauspäivän jälkeen. Edessä oli pitkä tauko elokuvanteosta, mutta vuoden 2006 heinäkuussa päätettiin viedä alkuperäinen Peto-projekti loppuun. Siitä lähtien projektit ovat edenneet loppuun asti.

[muokkaa] Elokuvat

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut