Kettupäivät
Findiepedia
Kettupäivät on lyhytelokuvafestivaali, joka järjestetään vuosittain Helsingissä marraskuun alussa. Nelipäiväinen festivaali esittää uusia fiktio- ja dokumenttielokuvia, kokeellisia elokuvia, animaatioita sekä musiikkivideoita. Lisäksi festivaaleilla kilpaillaan alle kolmeminuuttisten elokuvien FoxOff-sarjassa. Eri sarjoissa esitetään vuosittain noin 150 elokuvaa. Festivaalia järjestää Suomen elokuvakontakti ry.
Kettupäivät on profiloitunut ammattilais- ja opiskelijaelokuviin, ja harrastajaelokuvat on säännöissä rajattu FoxOff-sarjaan. Käytännössä riippumatonta harrastajaelokuvaa otetaan myös pääsarjoihin jonkin verran.
Tunnettuja Kettupäivillä palkittuja ammattilaiselokuvia ovat muun muassa Eija-Liisa Ahtilan Rakkaus on aarre, Pirjo Honkasalon Tanjuska ja seitsemän perkelettä, Mika Ronkaisen Meän kesä ja Markku Pölösen Taivaan lahja.
Vuonna 2008 Kettupäivät järjestettiin 25. kerran. Näytökset pidetään Kulttuurikompleksi Andorrassa.
[muokkaa] Kettupäivillä esitettyjä findie-elokuvia
- Meitä on käsiteltävä varovasti (2004) (Ihmiskunnan ainoa toivo) (Kunniamaininta, FoxOff-sarja)
- Poika ja vesi (2003) (Ihmiskunnan ainoa toivo)
- Rannalla (2002) (Ihmiskunnan ainoa toivo)
- Sivutyö (2008)
- WT Movie II – Chase of the Future (2001) (Warre-Team)
