Die Bastard DIE! II

Findiepedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Die Bastard DIE! II on Team Pahan vuonna 2008 aloittama projekti, jossa luodaan joukko lyhytelokuvia, jotka myöhemmin tullaan yhdistämään kehystarinalla yhteen. Elokuvan arvioidaan valmistuvan vuoden 2009 aikana.

Käytettyään enempi tai vähempi neljä vuotta elokuvan Mestarietsivä Antti Lindtmanin valmiiksi saamiseen, oli Team Pahan aika palata juurilleen. Tarkalleen ottaen vuoteen 1999, jolloin valmistui Pahan ensimmäinen elokuva Die Bastard DIE!. On jälleen aika antaa kasvutilaa elokuvankerronnan juurille, sen perustalle. Nimittäin ideoille. Yksittäiset Ideat ovat se mistä kaikki kumpuaa, mistä suuret tarinat alkavat versoamaan. Lyhytelokuvat ovat tähän juuri oikea formaatti. Sitä paitsi lyhäreiden tekemisessä ei mene niin saatanan paljon aikaa.

Team Paha on tähän projektiin myös mullistanut tapaansa työskennellä. Ennen projektin aloittamista koko ryhmä kokoontui yhteen ja puhui muutaman asian ääneen halki. Enää kuvauspaikalle ei tule seitsemän eri ohjaajaa, vaan ihan vain yksi, jonka käskyjä totellaan. Totta kai asioista neuvotellaan, ja pariin kertaan on jo tapeltukin, mutta this is the basic consept. Ohjaaja on yleensä myös idean/tarinan käsikirjoittaja + päävastuunkantaja ja puuhamies. Tämä voi kuulostaa joistakin itsestäänselvältä, mutta Team Paha onkin vain tämmönen lauma amatöörejä. Tähän mennessä homma on toiminut oikein hyvin, ja toivon mukaan Team Paha tuottaa lyhytelokuvia vielä ison liudan!

[muokkaa] Lyhytelokuvat

Kuva:film.png Tämä elokuvasta kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Findiepediaa laajentamalla artikkelia.

Henkilökohtaiset työkalut