Aleksi Häkkinen
Findiepedia
| Aleksi Mikael Häkkinen | ||
| | ||
| Syntynyt | 3.12.1992 | |
| Kuollut | {{{kuollut}}} | |
| Syntymäpaikka | Lappeenranta, Suomi | |
| Kuolinpaikka | {{{kuolinpaikka}}} | |
| Lempinimet | Ale, Abdulah | |
| Pituus | 170 cm | |
| Elokuvayhmä(t) | EläinMedia | |
| Merkittävimmät roolit | Kerkko Koskinen ja Venäläinen ruletti - Luutnantti Sloy ja Samppa SaskinenTerapeutti - Terapeutti Efface-Perijät vol. 1 Efface-Perijät vol. 2- Antonio Americano ja Poliisikomisario | |
| IMDb | ||
| Elonet | ||
Aleksi Häkkinen (syntynyt 3. joulukuuta 1992) Toinen EläinMedian perustajista. Hän ohjaa, näyttelee, kuvaa ja käsikirjoittaa. Aleksilla on aivan omia projektejakin. Esimerkiksi,hän piirtää sarjakuvia ja muita piirroksia, esim. kuvia hänen seoista unistaan, kirjoittaa kirjaa, jonka hän aikoo julkaista ja Aleksi säveltää vähän musiikkia, mutta ei paljoa, (ei ainakaan vielä) se on enemmän sivuharrastus. Aleksi alkoi tehdä elokuvia Teijo Javanaisen kanssa vuonna 2004 ja samana vuonna hä alkoi harrastaa teatteri-ilmaisua, jota on harrastanut nyt vuoteen 2008 asti. He perustivat Teijon kanssa EläinMedian vuonna 2005, jolloin he alkoivat kiinnostua kunnolla elokuvien tekemisestä. Aleksi toivoo ehkä pääsevänsä pidemmällekin. Hän ei aijo tehdä kunnollisia vakavia elokuvia ennen kuin on saanut suuremman porukan hieman ammatillisempia näyttelijöitä. Tällä hetkellä hänen mielestään ei auta muuta kuin harjoitella suurempaa varten hieman kevyemmillä projekteilla, joilla on tarkoitus kerätä kokemusta. Aleksi Häkkinen ei ole mielestään mikään mestari, mutta uskoo silti näkemyksen olevan tärkeämpi kuin kokemuksen, joka tulee sitten seuraavaksi. Aleksi haluaa antaa elokuvissaan yleisölleen sopivan verran tulkinnanvapautta, sillä hänen mielestään katsoja ei jää miettimään elokuvaa sen katsomisen jälkeen, ilman tulkinnanvapautta. Hänen määränpäänsä on saada tärkeät mielipiteet ja visionsa nauhalle ja näyttää oma ideansa muille. Tällä hetkellä hän tekee elokuvia melkein vain ja ainoastaan itselleen ja tietenkin rakkaalle työryhmälleen. Kyllähän muutakin yleisöä saa tottakai tulla, ilomielin, mutta Aleksi ei lannistu haukuista ja pahasta kritiikistä, vaan jatkaa täysin tehoin eteenpäin.Yleensä elokuvapuuhissa homma menee niin, että Aleksi paskantaa paperille ja Teijo järkkää paskat paperilla parempaan asentoon ja saattaa itsekin paskantaa hieman lisää outoja juttuja. (Aleksi on Quentin Tarantino, David Lynch, Hitchcock, Salvador Dali ja System of a Down fani.)
Hokema: "Sekous on Jumalan lahja!"
[muokkaa] Uutta
Nyt Aleksi on muuttamassa viimeistään joulun aikoihin takaisin Espooseen.
[muokkaa] Filmografia
- Teijo's Nightmares (2005–2006)
- Elämänsuunnittelija (2006)
- Uhkapelin haittapuolet (2007)
- Kieltolaki (2007)
- Kauhuleffa: Kellarin runkku (2007)
- Kerkko Koskinen ja Venäläinen ruletti (2006-2007)
- Terapeutti (2007)
- Efface-Perijät vol. 1 (2007)
- PAHAT kotibileet' (2007)
- Viiden tähden ravintola' (2008)
- Efface-Perijät vol. 2 (2008)
- Efface-Punaiset setelit (2008)
